Historia

Juuman leirintäalueen historiaa

Historian havinaa

                                                                                                        Alpi Juuma

Juuman leirintäalueen historia ulottuu hyvin kauas. Alue  on saanut alkunsa 1960 luvun alkupuolella , kuvankauniin Yli-Juumajärven rannalla. Ennen tätä alueella on ollut  Salmelan tila ,jossa nuoriso on aikoinaan hypännyt kentällä piirileikkejä ja katsellut tulevaisuuden puolisoitaan kauniissa kesäillan hämyssä. Kuusamossa vallinneen isojaon aikaan, alue ei kelvannut kuitenkaan kenellekkään. Tuolloin Alpi Juuma päätti ottaa tilan vastaan.

Alueen perustaja Alpi Juuma oli ennen matkailutoimintaansa maanviljelijänä Puurosuon tilalla Juumassa. Alpi oli oman kylän kasvatti 9 katraisessa perheessä. Sodassa haavoituttuaan maanviljelys vaihtui  myöhemmin matkailutoimintaan. Alpin sotaveteraani ystävät ovat olleet tuolloin apuna raivaamassa teitä ja aluetta leirintäalueelle.

Ensimmäiset alueen seitsemän majoitusrakennusta on tehty 60-  ja 70- luvulla Alpin aikaan. Mökit olivat silloin ainoastaan kesäkäyttöisiä.  Myöhemmin suurin osa mökeistä on purettu uusien tieltä. Kuukkeli mökki joka toimitti Alpin talon virkaa Puurosuolla, on sittemmin purettu sekä salvettu mökiksi ja  siirretty alueelle, ja on täällä edelleen.  Tuolloin asiakkaat otettiin vastaan alueella sijaitsevassa pienessä kioskissa, joka sijaitsi alueella aina vuoteen 1994.

Heikki ja Kaija Huotari

1980- luvun alussa alueelle tuli uudeksi yrittäjiksi Alpin veljen tytär Kaija ja hänen miehensä Heikki Huotari lapsineen. Perhe muutti Porista alueelle keskellä kauneinta joulukuun kaamosta. Aluksi asunnon virkaa perheelle toimitti Alpin vanha ”Pikku Pirtti” , jota sittemmin vuokrattiin myös asiakkaille juurikin tällä nimellä.

Uutta asuintaloa alettiin rakentamaan perheelle 1987, jonka yhteyteen rakennettiin myöhemmin kahvilarakennus, joka valmistui vuonna 1995.

1990 luvulla Heikki ja Kaija alkoivat rakentamaan lisää mökkejä alueelle ,jotka olivat myös talviasuttavia. Alueelle rakennettiin myös uusi rantasauna ja huoltorakennus uusittiin 2000-  luvun alussa. Kahvila toimitti tuolloin myös ravintolan virkaa, josta asiakkaat pystyivät ostamaan esimerkiksi pizzaa ja virvokkeita. Tilauksesta oli tuolloin myös  mahdollisuus saada täysihoitopaketteja suuremmille ryhmille.  Kahvilan tuotteet on aina alusta asti valmistettu itse ravintolan keittiössä.

Perheen muiden lasten lentäessä  pesästä maailmalle, pesueen vanhin poika Teemu jäi vanhempien avuksi töihin  leirintäalueelle. Vuodet vierivät asiakkaiden kanssa toimiessa edelleen alueella.

Heikki isän yllättävä poismeno helmikuussa 2018 asetti asiat uuteen valoon yrityksessä, sekä perheessä. Kaija ja Teemu jatkoivat kahdestaan leirintäalueen toimintaa aina vuoteen 2020.

Teemu ja Terja Huotari

Tuolloin kuvioihin tuli mukaan Terja , Teemun ja perheen vanha tuttava. Terja oli apuna toiminnassa mukana parisen vuotta auttavana kätenä. Sittemmin pariskunta meni naimisiin kauniina helmikuun päivänä vuonna 2022. Tuolloin Kaija oli jo sitä mieltä, että hän voisi jo jäädä hyvin ansaitulle eläkkeelle toiminnasta.

Sittemmin Teemu ja Terja ovat perustaneet oman osakeyhtiön ja alueesta tehtiin syksyllä 2023 kaupat, jolloin toiminta siirtyi heidän osakeyhtiölle. Pariskunnassa molemmat ovat erittäin erähenkisiä ja he viihtyvätkin lomaillessaan mieluummin Lapin erämaissa kuin kuumassa palmun alla.

Pariskunnalla on tarkoitus kehittää lisää aluetta ja toimintaa optimistisesti tulevaisuuteen katsoen, sekä toivottaen lämpimästi tervetulleeksi niin vanhat kuin uudetkin asiakkaat.